Wireless Display pintaa syvemmältä

Jos olet lukenut alustavia esittelyjä tekniikasta, olet luultavasti nähnyt valitukset suuresta latenssista kannettavan ja näyttölaitteen välillä. Tämä pitää täysin paikkansa. Intelin mukaan tekniikkaa ei ikinä suunniteltukaan interaktiiviseksi (mahdollistaen esimerkiksi pelien pelaamisen television ruudulla). Sen sijaan tarkoituksena oli mahdollistaa rentoudu ja katsele -tyyppinen käyttökokemus, joka mahdollistaa videoiden katselun tai Power Point -esitysten pidon ilman jatkuvaa tarvetta kannettavan käsittelylle. Tämän oivaltaminen vaatii hieman taustatietoa siitä, mitä konepellin alla oikeasti tapahtuu.



Tekniikan varsinaisena ytimenä toimii Intelin My WiFi - ja Wireless Display -ohjelmistot, jotka pyörivät kannettavalla. Wireless Display nappaa työpöydän framebufferin sisällön ja enkoodaa sen uudelleen nopeudella 30 ruutua sekunnissa. Ohjelmiston ensimmäinen versio tuki videoresoluutioita aina 1280x800 asti. Uusin versio lisää tuen 1366x768 tarkkuudelle, mikä on myös käyttämämme Dell Studio -kannettavan natiivi resoluutio. Intelin enkoodain lisää videoon kaksikanavaisen audion multipleksaten sen MPEG-2 streamiksi, joka lähetetään langattoman yhteyden yli Netgearin sovittimelle RTSP-protokollaa käyttäen. Adapteri dekoodaa streamin ja renderöi sen lähetettäväksi HDMI-liitäntään.

Television päässä Extended Display Identification Data (EDID) päättelee näytölaitteelle sopivan tarkkuuden ja sen ääniominaisuudet yms. Netgearin Push2TV-sovitin lukee datan ja skaalaa kuvan sopivaksi.

Streami itsessään käyttää vaihtelevaa bittinopeutta. Kun ruudulla on pelkkä työpöytä, nopeus on noin 6 Mb/s. Jos taas ruudulla toistetaan paljon liikettä sisältävää videota, skaalautuu bittinopeus korkeimmillaan 9 Mb/s:ssa. Audio lisää bittivirtaan noin 1 Mb/s:ssa. Intel on päätynyt tähän nopeuteen tarkoituksella. Tietokoneen ja sovittimen välinen yhteys käyttää 802.11g-protokollaa, jonka teoreettinen maksiminopeus on 54Mb/s. Mutta kuten kaikissa teoreettisissa nopeuksissa, se mitä todellisuudessa tapahtuu on huomattavan erilaista. Käytännössä yhteys pystyy suurin piirtein 22 ja 24 Mb/s nopeuksiin. Wireless Displayn pitäminen alle 50%:ssa tästä nopeudesta jättää tilaa Henkilökohtaisen Lähiverkon (PAN) muille laitteille tai erotusta voidaan hyödyntää häiriöiden korjauksessa.



Wireless Displayn käyttämän henkilökohtaisen lähiverkon luomisen lisäksi, sama Centrino verkkosovitin osaa luoda myös Internet-yhteyden perinteisen WLANin yli. Tämän kaksitoiminnallisuuden mahdollistaa Intelin My WiFi-ohjelmisto. Se hoitaa langattoman sovittimen aikaperustaisen jakamisen PAN-toiminnallisuuden ja WLAN-käytön välillä. Vaikka se saattaakin kuullostaa monimutkaiselta, Wireless Display -ohjelmisto kontrolloi My WiFi SDK:ta piilottaen PAN-laitteen verkkotoiminnallisuuden. Se tarvitsee vain nelinumeroisen turvakoodin ensimmäisen yhdistämisen aikana. Tämän jälkeen kaikki toimii automaattisesti riippuen Netgear-sovittimen läsnäolosta.

Päivitys: Jokin aika sitten Nvidia tiedusteli minulta Intelin suunnitelmia Wireless Displayn ja sen oman Optimus-tekniikan suhteen. Nvidian väitteiden mukaan tekniikat ovat jo nyt hyvin yhteensopivia, joten voi vain olettaa, että Nvidia pelkää Intelin estävän Wireless Display -ominaisuuden käytön Optimusta tukevissa kannettavissa. Pyysin asiaan Intelin mielipidettä, mutta sain vastaukseksi kommentin, jonka mukaan “emme voi kommentoida muiden yhtiöiden tuotteita". Toisinsanoen Wireless Display saattaa olla tai saattaa olla olematta yhteensopiva Optimusta tukevien alustojen kehittyessä.