Intel Xeon E3-1275: Sandy Bridge ammattilaiskäyttöön
Artikkelin kirjoittaja: Teemu Laitila | 0 kommenttia
Aikaisemmin Intelin palvelinkäyttöön tarkoitetut prosessorit olivat tekniikaltaan huomattavan erilaisia työpöytämalleihin verrattuna.
Osa saattaa muistaa Pentium Pro -mallit, jotka perustuivat P6-arkkitehtuuriin, joka toi mukanaan muun muassa spekulatiivisen- ja out-of-order-suorituksen. Siihen aikaan Intelin työpöytämallit perustuivat vielä vanhempaan P5-arkkitehtuuriin. Sen jälkeen on tullut myös Pentium II Xeon, jonka L2-välimuisti oli niin suuri (fyysisesti), että se vaati oman erityisen Slot 2 -liitäntänsä.
Myöhempinä aikoina työpöytä- ja palvelinmallien tekniikka on kuitenkin alkanut muistuttaa toisiaan enenevissä määrin. Asiakkaiden onneksi Intel on luopunut myös Xeon-brändättyjen prosessoreiden massiivisesta premium-hinnoittelusta. Nykyisissä yksikantaisissa Xeon-malleissa on enää 10 - 20 dollarin hintaero työpöytäkomponentteihin verrattuna.
Kun työpöytä ei ole enää elementissään
Erojen pienenemistä johtuen en ole enää juuri yllättynyt, kun joku asiantuntevakin ehdottaa työpöytäkoneen käyttöä pienemmän yrityksen palvelimena taho pienten säästöjen toivossa. "Sehän on kuitenkin vain markkinointipuhetta". Olen jopa joskus saapunut konsultointikeikoille ja löytänyt isojenkin laitetoimittajien kasaamia Celeron-pohjaisia palvelimia. Vaikka saatankin kuulostaa vanhanaikaiselta, mielestäni pikkusäästöt ja mutkien suoristaminen eivät ole ikinä asiakkaan parhaaksi pidemmällä tähtäimellä.
En välitä vaikka asiakkaalla olisi ollut hyviä kokemuksia Intelin tai AMD:n prosessoreista. Yrittäisin sinnikkäästi painottaa, että yritysten ei yksinkertaisesti kannata käyttää työpöytäkokoonpanoja tuotantotyönsä kannalta tärkeiden palvelinten pyörittämiseen. Vaikka se tarkoittaisi vain tukea ECC-muistille tai parempilaatuista emolevyä Opteron- tai Xeon-pohjaisessa kokoonpanossa, ylimääräiset kulut ovat sen arvoisia.
Asiakkaiden vakuuttaminen oikeiden komponenttien tarpeellisuudesta on helppoa kun kyseessä on kahden prosessorin kokoonpano, sillä kahta LGA 1366 -kantaista Core i7 -mallia ei saa millään ilveellä toimimaan yhdessä asennettuna emolevyyn, joka perustuu Intelin 5520 I/O-hubiin. Siihen auttaa ainoastaan Xeon. Xeoneista on kuitenkin olemassa myös yksikantaisia malleja.
Järjestelmätoimittajille on houkuttelevaa käyttää hieman halvempaa työpöytäsirua, jos palvelinversio perustuu täysin samaan arkkitehtuuriin ja suorituskyky on oletettavasti täysin sama. Ottaen huomioon samankokoiset välimuistit, saman määrä ytimiä ja samat kellotaajuudet, suorituskyvyssä ei ole luultavasti mitään eroa (ellei Xeon-pohjainen ratkaisu ole jopa hieman hitaampi johtuen muistien virheenkorjauksesta). Intelillä on siis paljon työtä vakuuttaessaan asiakkailleen, että kunnollinen palvelinprosessori on oikea valinta jopa yksikantaisissa kokoonpanoissa.
1P-markkinoiden segmentointi
Yrityksille suunnatuille yhden prosessorin kokoonpanoille on kaksi pääasiallista käyttötarkoitusta: kevyeen käyttöön tarkoitetut palvelimet ja työasemat.
Serverikäyttö tarkoittaa useimmiten kevyttä käyttöä SMB-ympäristössä tai yhtä lisäyksikköä palvelinräkissä. Tästä syystä tehonkulutus ja lämmöntuotto ovat tärkeitä muuttujia. Jopa PCI Express -paikkojen jaottelulla on merkitystä, sillä palvelimet eivät vaadi 16-kaistaisia väyliä. Kun puhutaan Lynnfieldistä, Clarkdalesta tai Sandy Bridgestä, jokaisessa on vain 16 prosessoriin menevää kaistaa ja ne on pakko jakaa järkevästi, jotta laajennusvara on mahdollisimman suuri.
Työasemakäytössä prosessorit päätyvät todennäköisesti perinteisempään tietokonekoteloon, jossa ilmankierto on hyvin järjestetty. Lämmöntuotto ja tehonkulutus eivät ole yleensä suurimpia ongelmia, joten tavoitteena on saada alustasta irti mahdollisimman paljon suorituskykyä. Työaseman etähallinta ei ole ihan niin kriittistä ja koska ulkoiset näytönohjaimet ovat lähes standardi, x16-korttipaikka on hyvä olla olemassa.
Aiemmin Intelin yksikantaisten Xeon-prosessoreiden tarjonta koostui Xeon W3500- ja W3600-sarjan työasemakäyttöön suunnatuista malleista ja Xeon 3400-sarjan siruista. Vaikka nimet kuulostavat erikoisilta, ne perustuvat kuitenkin työpöytäkokoonpanoista tuttuihin arkkitehtuureihin. Xeon W3500 perustuu 130 W Bloomfield-ytimeen LGA 1366 -kannalla. Xeon W3600 taas perustuu kuusiytimiseen Gulftown-arkkitehtuuriin ja sen enimmäislämmöntuotto sekä prosessorikanta ovat samat kuin työpöytämalleissa. Suuri osa Xeon 3400 -sarjan komponenteista perustuvat 45 nm Lynnfield-malleihin, vaikka mukana on myös muutamia 32 nm Clarkdale-malleja.
Xeon E3-1200-sarja tuo huomattavia muutoksia aiempaan järjestykseen. Se korvaa Intelin 3400- ja W3500-sarjat Sandy Bridge -arkkitehtuuriin perustuvilla vaihtoehdoilla. Jäljelle jää kuitenkin W3600-sarja, joka kuudella ytimellään päihittää E3-mallit tehokkaasti säikeistetyissä tehtävissä. Tarkastellaan mallistoa hieman syvällisemmin.
Osa saattaa muistaa Pentium Pro -mallit, jotka perustuivat P6-arkkitehtuuriin, joka toi mukanaan muun muassa spekulatiivisen- ja out-of-order-suorituksen. Siihen aikaan Intelin työpöytämallit perustuivat vielä vanhempaan P5-arkkitehtuuriin. Sen jälkeen on tullut myös Pentium II Xeon, jonka L2-välimuisti oli niin suuri (fyysisesti), että se vaati oman erityisen Slot 2 -liitäntänsä.
Myöhempinä aikoina työpöytä- ja palvelinmallien tekniikka on kuitenkin alkanut muistuttaa toisiaan enenevissä määrin. Asiakkaiden onneksi Intel on luopunut myös Xeon-brändättyjen prosessoreiden massiivisesta premium-hinnoittelusta. Nykyisissä yksikantaisissa Xeon-malleissa on enää 10 - 20 dollarin hintaero työpöytäkomponentteihin verrattuna.
Kun työpöytä ei ole enää elementissään
Erojen pienenemistä johtuen en ole enää juuri yllättynyt, kun joku asiantuntevakin ehdottaa työpöytäkoneen käyttöä pienemmän yrityksen palvelimena taho pienten säästöjen toivossa. "Sehän on kuitenkin vain markkinointipuhetta". Olen jopa joskus saapunut konsultointikeikoille ja löytänyt isojenkin laitetoimittajien kasaamia Celeron-pohjaisia palvelimia. Vaikka saatankin kuulostaa vanhanaikaiselta, mielestäni pikkusäästöt ja mutkien suoristaminen eivät ole ikinä asiakkaan parhaaksi pidemmällä tähtäimellä.
En välitä vaikka asiakkaalla olisi ollut hyviä kokemuksia Intelin tai AMD:n prosessoreista. Yrittäisin sinnikkäästi painottaa, että yritysten ei yksinkertaisesti kannata käyttää työpöytäkokoonpanoja tuotantotyönsä kannalta tärkeiden palvelinten pyörittämiseen. Vaikka se tarkoittaisi vain tukea ECC-muistille tai parempilaatuista emolevyä Opteron- tai Xeon-pohjaisessa kokoonpanossa, ylimääräiset kulut ovat sen arvoisia.
Asiakkaiden vakuuttaminen oikeiden komponenttien tarpeellisuudesta on helppoa kun kyseessä on kahden prosessorin kokoonpano, sillä kahta LGA 1366 -kantaista Core i7 -mallia ei saa millään ilveellä toimimaan yhdessä asennettuna emolevyyn, joka perustuu Intelin 5520 I/O-hubiin. Siihen auttaa ainoastaan Xeon. Xeoneista on kuitenkin olemassa myös yksikantaisia malleja.
Järjestelmätoimittajille on houkuttelevaa käyttää hieman halvempaa työpöytäsirua, jos palvelinversio perustuu täysin samaan arkkitehtuuriin ja suorituskyky on oletettavasti täysin sama. Ottaen huomioon samankokoiset välimuistit, saman määrä ytimiä ja samat kellotaajuudet, suorituskyvyssä ei ole luultavasti mitään eroa (ellei Xeon-pohjainen ratkaisu ole jopa hieman hitaampi johtuen muistien virheenkorjauksesta). Intelillä on siis paljon työtä vakuuttaessaan asiakkailleen, että kunnollinen palvelinprosessori on oikea valinta jopa yksikantaisissa kokoonpanoissa.
1P-markkinoiden segmentointi
Yrityksille suunnatuille yhden prosessorin kokoonpanoille on kaksi pääasiallista käyttötarkoitusta: kevyeen käyttöön tarkoitetut palvelimet ja työasemat.
Serverikäyttö tarkoittaa useimmiten kevyttä käyttöä SMB-ympäristössä tai yhtä lisäyksikköä palvelinräkissä. Tästä syystä tehonkulutus ja lämmöntuotto ovat tärkeitä muuttujia. Jopa PCI Express -paikkojen jaottelulla on merkitystä, sillä palvelimet eivät vaadi 16-kaistaisia väyliä. Kun puhutaan Lynnfieldistä, Clarkdalesta tai Sandy Bridgestä, jokaisessa on vain 16 prosessoriin menevää kaistaa ja ne on pakko jakaa järkevästi, jotta laajennusvara on mahdollisimman suuri.
Työasemakäytössä prosessorit päätyvät todennäköisesti perinteisempään tietokonekoteloon, jossa ilmankierto on hyvin järjestetty. Lämmöntuotto ja tehonkulutus eivät ole yleensä suurimpia ongelmia, joten tavoitteena on saada alustasta irti mahdollisimman paljon suorituskykyä. Työaseman etähallinta ei ole ihan niin kriittistä ja koska ulkoiset näytönohjaimet ovat lähes standardi, x16-korttipaikka on hyvä olla olemassa.
Aiemmin Intelin yksikantaisten Xeon-prosessoreiden tarjonta koostui Xeon W3500- ja W3600-sarjan työasemakäyttöön suunnatuista malleista ja Xeon 3400-sarjan siruista. Vaikka nimet kuulostavat erikoisilta, ne perustuvat kuitenkin työpöytäkokoonpanoista tuttuihin arkkitehtuureihin. Xeon W3500 perustuu 130 W Bloomfield-ytimeen LGA 1366 -kannalla. Xeon W3600 taas perustuu kuusiytimiseen Gulftown-arkkitehtuuriin ja sen enimmäislämmöntuotto sekä prosessorikanta ovat samat kuin työpöytämalleissa. Suuri osa Xeon 3400 -sarjan komponenteista perustuvat 45 nm Lynnfield-malleihin, vaikka mukana on myös muutamia 32 nm Clarkdale-malleja.
Xeon E3-1200-sarja tuo huomattavia muutoksia aiempaan järjestykseen. Se korvaa Intelin 3400- ja W3500-sarjat Sandy Bridge -arkkitehtuuriin perustuvilla vaihtoehdoilla. Jäljelle jää kuitenkin W3600-sarja, joka kuudella ytimellään päihittää E3-mallit tehokkaasti säikeistetyissä tehtävissä. Tarkastellaan mallistoa hieman syvällisemmin.
Kommentoi artikkelia
Kirjaudu sisään